Ihanaa leijonat ja pääkaupunkiseudun bussikuskit jne.

Koko Suomi on aivan sekaisin. Sieltä se nyt tuli, pokaali ja maailmanmestaruus kotiin. No, on se kiva, että me suomalaiset pärjätään edes jossain, mutta rajansa kaikella riehumisella. Naapurit joi itsensä siitä hyvästä sellaiseen änkyrään, etteivät selvinneet tänä aamuna töihin, vaan krapulaisina poukkoilivat aamulla pihalla sotaa leikkivien kymmenen pienen pojan seassa. Ja siis olen oikeasti iloinen maailmanmestaruudesta, mutta eikö sitä nyt voisi hieman pienemmillä tehoilla iloita..?

En ymmärrä miksi käytän busseja, koska minulla on pyörä ja muukin julkinen liikenne suhteellisen helposti käytettävissäni. Silloin tällöin kuitenkin erehdyn bussiin. Bussissa on ensinnäkin aina tuskaisen kuuma, joku todennäköisesti istuu koko matkan toisen reitesi päällä ja lukee lehteä, niin ettet näe mitään mihinkään suuntaan. Miksi ne edes jakaa pääkaupunkiseudun busseissa Metrolehteä ?!

Tänään bussissa menomatkalla kuski päätti jakaa jonkin asteista SuomiLeijona-propagandaa ja pelleili radion kanssa. Aina, kun radiosta tuli jotain papatusta liittyen eiliseen maailmanmestaruuteen, kuski väänsi radion volyyminupin kaakkoon, niin että takapenkillä krapulaansa pois nuokkuva teinipoika loikkasi ilmaan joka kerta. Lisäksi ÄRRSYTTÄVÄ Petri Nygårdin selvä päivä- biisi piti tietenkin soittaa samoilla volyymitasoilla, joka sai viereisen penkin vanhan herran katselemaan ympärilleen hyvin paheksuvasti. Lopulta hän totesi kuivasti: "nyt minä kyllä vaihdan linjuria" ja kapusi ulos seuraavalla pysäkillä.

Menin DaySpa-hoitolaan ostamaan lahjakorttia. Samaan aikaan tiskille tuli kanssani tyylikkäästi pukeutunut keski-ikäinen rouva, joka melko äänekkäästi kertoi varanneensa manikyyrin. Samalla hän vilkaisi minua päästä varpaisiin melko halveksuvasti. Tiskillä työskennellyt tyttö kysyi naiselta tämän sukunimeä, jolloin hän lähestyi tiskiä ja katsoi ympärilleen jotenkin nolona ja vastasi: Vanhalakka. Oihjoij, että oli mehukas tilanne. Melkein tokaisin hänelle:  "Anteeksi, ei hän kysynyt syytä manikyyrin tarpeeseesi vaan nimeäsi". Tyydyin vain hymyilemään hieman huvittuneena.

Kävellessäni Mannerheimintietä pitkin takaisin Rautatieasemalle, minua vastaan tuli miesjoukkio, kaikilla Suomen pelipaidat päällä ja yksi huusi suoraan korvaani " Me tuodaan tänään poika kotiin". Huusin takaisin, itsenikin yllättäen: " No olitko sinä siellä pelaamassa sitä kultaa". Mies vastasi hämmentyneenä: "En". Sanoin: "No ole sitten hiljaa. " Mies oli ihan hiljaa ja jatkoi matkaansa. Ärsytyskynnykseni ylittyi.

Paluumatkalla bussikuski ei erottanut jarrua ja kaasua. Istuin bussissa selin menosuuntaan neljän hengen istumapaikassa ja matkanteko oli höykkyyttävää. Vatsassa alkoi kiertää.. Vastapäätäni istui mies ja hänen vieressään vanha rouva, joka kaiveli koko matkan tekohampaidensa välistä ruuanjätteitä ja pureskeli niitä melkoisen näyttävästi. Lisäksi hän lonksutti samalla tekareitaan niin, että niistä kuului todella ärsyttävä ääni. Mies vastapäätäni oli todella ärsyyntynyt koko tilanteesta ja istui kireänä kuin viulunkieli penkillä. Vanha rouva istui jalat koko ajan käytävän puolella ja jokaisen pysäkin kohdalla hän teki liikkeen, joka antoi ymmärtää että hän nousisi autosta pois ja joka kerta se mies huokaisi helpotuksesta liian aikaisin. Rouva jäi bussista päätepysäkillä.

Huomenna menenkin sitten töihin pyörällä, huolimatta himopyöräilijöistä, jotka soittavat kelloa, vaikka ajat pientareella ja koiranulkoiluttajista, jotka luulevat, että pyöräilykaista on heitä varten.

Hupsista !

Minähän olen ihmisenä sellaista tyyppiä, jonka verensokerit laskee hyvin nopeasti matalalle tasolle ja aivotoiminta hiipuu. Pari päivää takaperin olin koko päivän touhunnut kaikenlaista aamusta lähtien ja polkenut pyörällä kilometrikaupalla. Tulin kotiin ja tajusin jääkaapin huutavan tyhjyyttään. Myös pää alkoi ilmoitella verensokerin laskusta, mutta ajattelin kuitenkin polkaista nopeasti kauppaan ja takaisin ennen kuin laittaisin mitään suuhuni.

Asun luhtitalossa, jossa jokaisella on omat sisäänkäynnit ulkoa ja omat ulkovarastot.
Kotipihaan tultuani menin ulkovaraston ovelle, joka on asunnon etuoven vieressä. Heitin kauppakassin oven viereen ja aloin laittaa pyörää varastoon. Ihmettelin, kun avain ei käynyt oveen ja siinä jo pari ärräpäätäkin suusta pääsi ääneen, kun mietin, että avaimessa on varmasti nyt jotain vikaa. Aika monta kertaa sovittelin avainta oveen, kunnes aloin katsoa tarkemmin varaston ovea ja huomasin, että hemmetti.. ovihan on jotenkin erilainenkin.. Vilkaisin etuovea ja huomasin, että ovessa on aivan täysin väärä sukunimi. Keräsin sukkelaan kauppakassin ja menin viereiseen taloon, jossa avain kävi oikein somasti varaston ja myös etuoven lukkoihin.

Kun nostin kauppakassin ovensuusta, johon se jätin, näin kun vastapäisestä ikkunasta tuijotti kaksi silmäparia ja mietin, että nyt ne pitää varmasti ihan hulluna.